Printer Friendly tulosta  
   takaisin  
 
Powergard-palvelusopimus

Parhaalle traktorille paras huolto

Parhaalle traktorille paras huolto Uusi traktori tarvitsee toimiakseen hyvän, valmistajan huolto-ohjelman mukaisen huollon. Vaikka huollot eivät juuri nyt olisikaan ajankohtaisia, on niitä hyvä miettiä. Oikein ja ajoissa huollettu traktori toimii, kun on työnteon aika. Oikein huollettuna traktori säilyttää myös arvonsa paremmin.

Kolme vaihtoehtoa
John Deere -traktoreille tarkoitetun PowerGard-palvelusopimuksen kesto on aina kolme vuotta. Ajotuntien mukaan valittavana on kolme vaihtoehtoa: 750, 1500 ja 3000 käyttötuntia. Kätevintä sopimus on tehdä traktorin kaupanteon yhteydessä, mutta sen voi tehdä myös viimeistään kolmen kuukauden tai 100 tunnin kuluttua traktorin toimituksesta. Tällöin sopimusaika alkaa takautuvasti toimituspäivästä.

Tuottavuutta – toimivuutta –huolettomuutta
PowerGard-palvelusopimus sisältää määritellyt määräaikaishuollot, takuunalaiset korjaukset sekä toisen ja kolmannen käyttövuoden jatkoturvan. Jatkoturva takaa sinulle huolettomuuden sopimusaikana. Kaikki takuuehtojen mukaiset korjaukset korvataan koko sopimusajan, toisena ja kolmantena vuonna korjauksissa on tapauskohtainen 250 euron omavastuu. Huolletulla ja kunnossa olevalla koneella työt sujuvat sesongin aikana. Seisokit vähenevät ja tuottavuus paranee.

Kulut tiedossa
PowerGard-palvelusopimus PowerGard-palvelusopimuksen myötä huoltokulut ovat tiedossa. Sopimuksen hinta määräytyy traktorimallin ja käyttötuntien mukaan. Sopimuksen voi maksaa kerralla sopimuskauden alkaessa tai sopimuskaudelle jakautuvissa 12 tasaerässä. Sopimusta voi myös maksaa traktorin osamaksurahoituksen yhteydessä. Kaikissa tapauksissa ovat huoltojen hinnat kolmeksi vuodeksi eteenpäin tiedossa.

Kysy lisää PowerGard-palvelusopimuksesta Agrimarket-myymälästä.


Katso John Deere -traktorien huoltokohteet ja toimenpiteet käyttötuntien mukaan tästä (54 kB, pdf).

Copyright © 2005-2008 Deere & Company. Tietosuoja | Käyttöehdot | Palveluntarjoaja